Glöet kuohuviini Pannacotta
Punainen hyytelö
8 liivatelehteä
6 dl punaista Glöet glögikuohuviiniä
1 1/2 dl sokeria
tuoreita vadelmia
Pannacotta
2 liivatelehteä
1/2 vaniljatankoa
5 dl kermaa
1 1/4 dl sokeria
Koristeluun
Kuivattuja vadelmia/tai tuoreita vadelmia
Kuusen oksia
Ensimmäiseksi valmista punainen hyytelö. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan, niin että ne pehmenevät.
Kaada kattilaan punainen Glöet glögikuohuviini, lisää joukkoon sokeri. Anna seoksen lämmetä niin, että sokeri liukenee,
mutta älä kiehauta. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon liiivatelehdet, joista olet puristanut ylimääräisen nesteen pois. Kun liivatelehdet ovatsulaneet, sekoita seosta hieman ja kaada sitä samppanjalasien puoleenväliin saakka. Lisää hyytelöön muutama
vadelma per lasi. Sen jälkeen laita lasit jääkaappiin hyytymään 2- 3 tuntia tai yön yli.
Seuraavaksi Pannacotta täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Halkaise vaniljatangon puolikas ja raaputa
siitä siemenet kattilaan, laitakattilaan myös tangon palat. Kaada joukkoon kerma ja sokeri ja kiehauta. Purista pehmentyneistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi. Lisää liivatelehdet kuuman kerman joukkoon, anna sulaa ja sekoita. Ota vaniljatangon palat pois kermaseoksesta. Anna seoksen jäähtyä kauttaaltaan. kun seos on jäähtynyt, kaada valmis seos laseihin, joissa on jo hyytelöt, ja laita uudelleen jääkaappiin jähmettymään kunnes Panna Cotta on hyytynyt.
Koristellaan vadelmilla ja kuusenoksilla.
Glöet sparkling wine Pannacotta
Red jelly
8 gelatin leaves
6 dl Glöet red sparkling glögg
1 1/2 dl sugar
fresh raspberries
Pannacotta
2 gelatin leaves
1/2 vanilla bean
5 dl cream
1 1/4 dl sugar
For decoration
Dried raspberries / or fresh raspberries
Spruce branches
First, prepare the red jelly. Soak the gelatin leaves in cold water to soften them. Pour the Glöet red sparkling glögg into the pot and add the sugar. Allow the mixture to warm so that the sugar dissolves, but do not boil. Take the pot off the stove and add the gelatin leaves from which you have squeezed out the excess liquid. Once the gelatin leaves have melted, stir the mixture slightly and fill the champagne glasses halfway. Add a few raspberries per glass to the jelly. Then put the glasses in the refrigerator to chill for 2–3 hours or overnight.
Next, the Pannacotta filling. Put the gelatin leaves in cold water to soak. Split half of the vanilla bean and scrape the seeds into the pot, put the pieces of the bean in the pot. Pour in the cream and sugar and bring to a boil. Squeeze excess water from the softened gelatin leaves. Add the gelatin leaves to the hot cream, allow to melt and stir. Take the pieces of vanilla bean out of the cream mixture. Allow the mixture to cool throughout. When the mixture has cooled, pour the finished mixture into glasses that already have jellies, and refrigerate the Panna Cotta until set.
Garnish with raspberries and spruce twigs.
No Comments